Nepsy-valmennus

Välitunti Oy tarjoaa neuropsykiatrista valmennusta haasteisiin, jotka liittyvät lapsen tai nuoren neuropsykiatrisiin erityisvaikeuksiin tai henkilökohtaisen muutoksen ja kasvun kehittämiseen. Se voi olla myös suorituksen/taidon parantamista esimerkiksi koulutyöhön, ihmissuhteisiin tai arjenhallintaan liittyen.

Neuropsykiatriset valmentajat tapaavat lasta yleensä 1-2 kertaa viikossa siten, että tapaamiskertoja tulee yhteensä 8-12. Valmennus suunnitellaan yksilöllisesti kunkin henkilön tarpeita vastaavaksi ja mahdollisimman myönteisen kehittymisen tukemiseksi.

Neuropsykiatrinen valmennus soveltuu hyvin neuropsykiatristen oireyhtymien (mm. ADHD, Asperger, ADD, Tourette) aiheuttamien vaikeuksien käsittelyssä, mutta se soveltuu myös mielenterveys- ja päihdekuntoutujille.

Työskentely etenee osatavoite kerrallaan ja sen vaikuttavuutta
arvioidaan vaiheittain:

  • Motivoidaan valmennettava mukaan valmennusprosessiin,
  • kartoitetaan alkutilanne,
  • yksilön vahvuudet ja voimavarat tehdään näkyviksi,
  • asetetaan tavoitteet ja pilkkotaan ne osatavoitteiksi.

Valmennuksessa käytetään eri menetelmiä yksilön tarpeen mukaisesti:

  • Annetaan yhteisesti suunnitellut tehtävät ja harjoitukset,
    joiden onnistumista arvioidaan työntekijän kanssa tapaamiskerroilla,
  • opetellaan pois ei-toivotuista käyttäytymismalleista ja
  • mitataan valmennuksen vaikuttavuutta säännöllisesti

Nepsy-valmennuksen loputtua aloitetaan seurantavaihe, jotta varmistetaan opittujen toimintamallien siirtyminen valmennuksessa olleen arkeen. Yksilön elämäntilanteen kokonaisuus määrittää työskentelyn intensiteetin ja työskentelyajan. Keskimääräinen työskentelyaika on 6kk-1,5 vuotta.